OULU KONGRESSIKAUPUNKINA

Oulu on vireä ja yritysmyönteinen yli 130 000 asukkaan kaupunki, jossa on hyvät peruspalvelut, turvallinen ilmapiiri sekä monipuolinen luonnonympäristö. Maan toiseksi suurimman monitieteisen yliopiston ja kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten ansiosta Oulusta on tullut kansainvälisesti tunnettu teknologiakaupunki. Ouluun on helppo tulla kaikilla liikennevälineillä. Suomen vilkkaimmin liikennöity lentoyhteys Helsinki-Oulu luo hyvät edellytykset kansainvälisten kokousten ja kongressien järjestämiselle. Ouluun lentävät Finnair, Blue1, Air Baltic ja Wingo.

Oulu on asenne - lyhytelokuva
Oulun kaupungin matkailuneuvonta

Tietoa Oulusta
Oulu inspiroi

 

HISTORIAA JA NYKYPÄIVÄÄ

Kaarle IX perusti Oulun kaupungin Oulujoen suulle vuonna 1605. Oulua pidetään yhtenä Pohjois-Euroopan merkittävimmistä osaamiskeskuksista. Alueelle on keskittynyt huomattava määrä huipputeknologiaosaamista. Oulun suurimpia työnantajia ovat Oulun kaupunki, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Nokia Oyj, Oulun yliopisto ja Stora Enso Oyj.

Tänään kaupungin kansainvälisen toiminnan perusajatuksena on kehittyä koko pohjoisen Euroopan johtavaksi osaamiskeskukseksi. Oulu on yliopisto-, tiede- ja teknologiakaupunki. Oulun yliopiston vaikutusalue on yli puolet Suomen pinta-alasta. Yliopisto on synnyttänyt yhteyteensä Suomen johtavan molekyylibiologian tutkimuskeskuksen Biocenter Oulun sekä informaatioteknologiaa tutkivan Infotech Oulun. VTT Elektroniikan laboratorio tutkii ja kehittää Oulun teknologiakylässä hitech-yritysten tuotteita.

 
Suomi/Finland takaisin takaisin